Miten tähän on tultu?
14.12.2009
Olen saanut niin Tietoalan jäseniltä kuin ei-jäseniltä paljon viestejä, joissa ihmetellään ERTOn/Tietoalan toimihenkilöiden julistamien työtaistelutoimien (ylityökielto, lakko) järeyttä suhteessa työnantajien tarjoamaan 0,5 %:n korotukseen.
Itse asiassa työnantajien viimeinen tarjous ei edes yllä kustannusvaikutukseltaan sopimuskaudella (1.10.2009 – 30.9.2010) tuohon heidän ankkuroimaansa 0,5 %:n tasoon, vaan jää jopa sen alle.
Kyse on nyt paljon merkittävämmästä asiasta kuin yhdestä korotuksesta. Työnantajat (Teknologiateollisuus) on siirtynyt neuvottelulinjasta sanelulinjaan. Jos emme nyt pysty torjumaan tätä linjaa, emme tule tulevillakaan kierroksilla saavuttamaan jäseniä tyydyttäviä tuloksia työehdoista neuvoteltaessa. Neuvottelijat tarvitsevat jäsenien vankan tuen taakseen, jotta saamme vietyä tämän neuvottelukierroksen tyydyttävään lopputulokseen.
On syytä myös muistaa, että edellinen palkkojen yleiskorotus tietoalalla oli kesäkuussa 2008.
Jouko Malinen, puheenjohtaja
- Seismo Malm
15.12.2009 11:00 - Kyllä meitä ei-ihmettelijöitä löytyy varsin paljon, ainakin meissä jo jonkin verran työuraa nähneissä. Ei ylityökielto ja lakkovaroitus ole minusta mitenkään ylimitoitettua tilanteessa, jossa työtahti tulee todennäköisesti kiihtymään kun jäissä olleet projektit polkaistaan käyntiin ja tekijöitä on entistä vähemmän. Työntekijöiden ulosmyyntihinta kohoaa myös koko ajan sekä tuotteiden lisääntyneinä hintoina että tuntilaskutuksen tuntihinnan nousuna. Lama jäi myös alalla aika mitättömäksi ja mielestäni sitä käytettiin ei-halutun (ts. vanhempien) pois potkimiseksi. Kansainvälisesti mitattuna alan palkkaus ei ole mitenkään huippua vaikka työntekijöiden ammattitaito on mielestäni paljon korkeampaa kuin monessa muussa maassa.
- MA
15.12.2009 15:14 - Toimenpiteet eivät todellakaan ole ylimitoitettuja. Hyvä, että vihdoin pannaan vähän kampoihin työnantajien mielivallalle. Tsemppiä neuvottelijoile!
- PLM
15.12.2009 15:34 - Teknologiateollisuus: ... ERTO on vaatinut Teknologiateollisuudelle tekemässään esityksessä noin nelinkertaista korotusta suhteessa muihin, Teknologiateollisuudessa jo sovittuihin sopimuksiin. - Jos ERTO on vaatinut n. 2 % korotusta, niin ei ole vaadittu liikaa. Palkkoja ei ole korotettu yli vuoteen.
- Teemu
15.12.2009 15:38 - Halut ne on hiirelläkin. Ei olla nyt hiiriä, vaan ollaan leijonia ja taistellaan. Kyllähän 'nelinkertainen' aina kuullostaa isolta. Mutta jos kerrotaan 0 neljällä niin se EI OLE MITÄÄN. Myöskään 0.5% ei ole mitään. LAKKOON VAAN KAIKKI!
- PS
18.12.2009 15:34 - Paikalliset sopimiset korotuksista pärstäkertoimen mukaan eivät käytännössä näköjään toimi. Kukaan ei tiedä kenelle ne kohdistuvat. Liiton neuvottelemat yleiskorotukset tulee kuulua kaikille!
- PS
18.12.2009 15:34 - Paikalliset sopimiset korotuksista pärstäkertoimen mukaan eivät käytännössä näköjään toimi. Kukaan ei tiedä kenelle ne kohdistuvat. Liiton neuvottelemat yleiskorotukset tulee kuulua kaikille!
- salmela
22.12.2009 09:08 - Tsemppiä neuvottelijoille. Eikös se 0,5 % kustannusvaikutus merkitse esimerkiksi 2 % korotusta joka neljännelle duunarille ja kolme neljästä jaa sitten vallan ilman, jos mennään isäntien mallin mukaan ilman yleiskorotuksia.