Perhepäivä Särkänniemessä 7.6.2008
Lyhyt ”matkakertomus” perhepäivästä
Särkänniemen elämyspuistossa Tampereella 7.6.2008, johon Tietoalan
Toimihenkilöt ry sponsoroi puolet lipun hinnasta.
Tätä
Särkänniemen matkaa en pojilleni ollut paljon aiemmin hehkuttanut, koska muuten
olisin saanut joka aamu vastata kysymykseen ”koska sinne mennään”. Kerroin
vasta samalla viikolla, mihin ollaan lauantaina menossa, ja siellä saatte huvitella
niin paljon kuin haluatte.
Tästähän se riemu repesi ja ei pojat tahtoneet nukkumaankaan ehtiä, kun piti katsella vähä ”värkkien” paikkoja Särkänniemes netissä, kuten pojat itse asian totesivat.
Aamusta
starttasimme Etelä-Pohjanmaalta kohti Tamperetta, ja jotenkin oli pojista
aistittavissa hieman jännittyneisyyttä, joka kyllä purkaantui Särkänniemen
porttien avauduttua ja laitteisiin pääsyn myötä.
Elämysrannekkeiden nouto oli järjestetty helposti hoidettavaksi, eikä ainakaan suuria jonoja ollut havaittavissa hieman ennen porttien avautumista.
Edellisenä iltana pojat katselivat netistä hieman Särkänniemen aluekarttaa, ja tuumasivat, jotta ”mihinkä värkkiihi mahtaasivat mennä”.. Näin jälkikäteen, tuo tuumaus oli ihan turhaa, sillä sisälle päästyä aluetta kierrettiin milloin mihinkäkin suuntaan. Kaikki vähänkin hurjemmat laitteet tuli käytyä läpi, mikä yhden mikä ”hieman” useamman kerran.
Kahdeksan tunnin hurvittelun jälkeen poikaan suosikiksi nuoremman mielestä nousi Trombi, ja muutaman vuoden vanhemman mielestä paras oli Tronaado ja Trombi hyvänä kakkosena..
Kun huvittelun jälkeen starttasimme auton lähteäksemme kohti kotikontuja, niin taisimme olla jossain Ylöjärven kohdalla, kun nuorin matkalainen simahti ja avasi seuraavan kerran silmänsä vasta vähän ennen kotiin tuloa… Kerrankin takapenkillä oli rauhallista!, tuumas kuski ;-)
Kaiken kaikkiaan kiva lauantaipäivä ja mukavat ilmat, mitä muuta sitä oikiastaan vois toivua!..
Kiitokset Vapaa-ajan valiokunnalle.
-JiiKoo aka 77101