Tietoala tiedottaa
Swopper työtuoli on arvottu
–18.5.2012
Verkkosivuillamme ja ICTexpossa järjestettyyn työtuolin arvontaan osallistui yhteensä 147 henkilöä. Arpaonni osui Helille Espooseen. Onnittelut voittajalle!
Ergonomiavinkeissä korostui oikein asetetun tuolin, hiiren, valaistuksen ja näytön säädöt. Lisäksi ehdotettiin taukojumppaa eri muodoissa, esimerkiksi käyttämällä portaita hissin sijaan, tulostamalla eri kerrokseen missä itse istuu, hakemalla kahvia hieman kauempaa ja asettamalla tietokoneelle muistutuksia tauosta tai jumpasta. Apuvälineistä keppi nousi esiin useammalla ja sitä kehotettiin käyttämään esimerkiksi puheluiden aikana tai tehdessä ajatustyötä.
Myös työterveyshuollon merkitys ja tietoiskujen järjestäminen nousi vastauksissa esiin. Lisäksi toivottiin myös työnantajan tukevan omaehtoista liikkumista ja lihashuoltoa myös työajan ulkopuolella.
Kiitos kaikille
osallistujille!
- Swopper työtuoli on arvottu–18.5.2012
- UIL ihmettelee Tiedon tehostamistoimia–8.5.2012
- YT-infopalvelu IT-alalla työskenteleville jäsenille–4.5.2012
- Liitoille runsaasti vastuuta työurien pidentämisen suhteen–23.3.2012
- Tiesithän tämän jäseneduista?–4.3.2012
- Porokari: Tiedon henkilöstövähennykset synkentävät alan näkymiä–21.3.2012
- Tietoalan Milla Pennanen UIL:n Uudenmaan piirin varapuheenjohtajaksi–8.3.2012
- HED neuvottelupäivät–20.2.2012
Tietoalan toimihenkilöt Facebookissa!
Tietoalan toimihenkilöiden sivu Facebookissa on järjestön jäsenien ajankohtainen tiedotuskanava. Sivun kautta saat kaikki tuoreimmat tiedot esimerkiksi jäsenhintaisista konserttilipuista, mökkivarausten ajankohdista sekä tulevista, järjestön jäsenille suunnatuista tapahtumista.
Sivun kautta voit myös kysyä neuvoa esimerkiksi työpaikkaosaston perustamiseen tai kertoa ehdotuksiasi järjestön toimintaan liittyen.
» Siirry ja liity sivullemme Facebookissa!Jäsenlehti - Tietoalani
Jäsenlehtemme on nyt Tietoa. Vuonna 2012 Tietoa-lehti ilmestyy seuraavasti: (alustava aikataulu) vko 6, vko 12, vko 23, vko 37/38 sekä vko 50.
Pääset lukemaan aikaisemmn ilmestyneitä jäsenlehtiämme klikkaamalla lehden numeroa.
Lehti avautuu uuteen ikkunaan.